Miten päästä eroon leluvuoresta?

 Lelujen kierrätys on tärkeää

Lapsiperheessä lelujen määrä kasvaa helposti hillittömäksi. Millä keinoin massiivista leluvuorta voisi pienentää? Miten päättää, mitä millekin lelulle pitäisi tehdä? Tästä blogista löydät näppärän päätöspuun, joka auttaa lelujen karsimisessa.

Lelukauppiaana tässä pitäisi olla myymässä leluja eikä kertomassa miten niistä pääsee eroon. Mutta Van Merrynin arvoihin eivät yksinkertaisesti kuulu ylitsevuotavat lelulaatikot ja massiiviset leluvuoret. Vähemmän on enemmän ja laatu korvaa määrän leluissakin. Kun lelut ovat laadukkaita ja kestäviä, kiehtovat lapsen mielikuvitusta ja mahdollistavat monipuoliset luovat leikit, pärjää lapsi vähemmilläkin leluilla.

Leluja nyt kuitenkin vääjäämättä lastenhuoneeseen kerääntyy. Joka vuosi on ainakin syntymäpäivä ja joulu, ja molempina näistä lasta hellitään lahjoilla. Usein lahjapaketeista paljastuu leluja. Myös pääsiäismunien yllätykset ja pikaruokaloiden lastenaterioiden kylkiäiset on aivan pakko laittaa talteen, vaikka ne eivät todellisuudessa kauaa jaksa lasta kiinnostaa. Kun kertoo näiden tapahtumien määrän vuodessa perheen lasten määrällä, niin alkaa hahmottaa, montako lelua perheeseen vuodessa kerääntyy.

Totaalikaaoksen välttämiseksi on siis pakko harventaa lasten lelurepertuaaria. Mutta miten se kannattaisi tehdä? Muu perhe päiväksi Linnanmäelle ja sinä jäät mättämään puolet leluista roskiin? Ei ehkä paras tapa, jollet halua aiheuttaa ylimääräisiä traumoja lapsillesi. On siis parempi pitää lapset mukana lelujen lajittelussa. Ainakin niiden lelujen, joilla lapsi selkeästi leikkii. Jos hän ei ole joihinkin leluihin koskenut aikoihin, on ehkä paikallaan vain pistää lelu kiertoon kaikessa hiljaisuudessa.

Lelujen lajittelu onkin helpommin sanottu kuin tehty. Siksi teimme alla olevan päätöspuun, joka auttaa teidän perhettä päättämään, mitkä lelut kannattaa säästää, mitkä lahjoittaa ja mitkä lajitella kierrätykseen. Infograafin alla ovat tarkemmat selitykset eri vaiheista.

 Lelujen poisheittäminen on helppoa, kun lajittelet lelut tämän päätöspuun mukaisesti!

Lelujen poisheittäminen on helppoa, kun lajittelet lelut tämän päätöspuun mukaisesti!

Onko lelulla leikitty kuluneen kuukauden aikana?

Lelut ovat leikkimistä varten! Kaapissa käyttämättömänä lojuva lelu ei tuo iloa kenellekään, joten on luonnollista aloittaa karsinta lelun viimeisimpään leikkihetkeen perustuen.

Jos lelulla on leikitty viimeisen kuukauden aikana, on sen säilyttäminen perusteltua. Se mitä ilmeisemmin tuo lapselle iloa ja kiinnostaa edelleen.

Toisaalta eräs tapa hillitä lelujen määrän kasvua on myös ottaa käyttöön lelurotaatio. Idea on lyhykäisyydessään se, että osa lasten leluista laitetaan vuoron perään jemmaan. Kun lapsi alkaa kyllästyä tiettyihin leluihin, voidaan nämä lelut vaihtaa jemmassa olevien lelujen kanssa. Näin mielenkiinto säilyy pidempään. Aiemmassa blogitekstissä kerroimme muitakin vinkkejä rahan ja ympäristön säästämiseen leluostoksilla.

Ne lelut, jotka eivät ole jaksaneet lasta kiinnostaa viimeiseen kuukauteen, laitetaan omaan kasaan. Näiden leikkikalujen kohtaloa pohditaan hieman tarkemmin ja kiinnitetään huomio niiden kuntoon.

 

Onko lelu ehjä?

Edessämme on leluja, joilla ei ole leikitty viime aikoina.  Pinossa varmasti on myös rikkinäisiä leluja. Nykyään 90%  leluista on muovileluja, ja näistä suurin osa on todella heikkolaatuisia. Kovin pitkään muovilelut eivät leikeissä kestä ja hajotessaan ne usein halkeavat, jolloin näihin leluihin jää ikäviä teräviä kulmia ja reunoja. Kannattaa siis suosiolla heittää rikkoutuneet lelut pois, jotta turhilta haavereilta vältytään.

Jos lajiteltavissa leluissa on paristokäyttöisiä leluja, kannattaa testata niiden toimivuus. Vilkaise myös patterirasian sisälle. Jos lelu on ollut pitkään käyttämättä, ovat paristot voineet sulaa lelun sisälle.  Tässä tapauksessa lelu kannattaa ilman muuta hävittää.

Rikkinäisten lelujen lajittelu

Kaikkia rikkinäisiä leluja ei suinkaan heitetä sekajätteeseen. Kuten mikä tahansa muukin jäte, tulee myös lelut lajitella asianmukaisesti. Tässä alla on HSY:n sivuilta kerätyt ohjeet lelujen lajittelemiseksi.

Muovilelut

Muovilelut ovat valitettavan huonosti kierrätettävissä millään järjellisellä tavalla. Rikkinäiset muovilelut tuleekin laittaa sekajätteeseen.

Puulelut

Kokonaan puusta tehdyt lelut voit vaikka polttaa talosi takassa, jos sellainen sattuu olemaan. Muussa tapauksessa rikkinäiset puulelut menevät sekajätteeseen (ainakin HSY:n alueella), josta ne päätyvät poltettavaksi. Jos alueellasi kerätään erikseen energiajätettä, tulee puulelut laittaa sinne.

Pehmolelut

Pehmolelut on varsin usein valmistettu polyesterista, akryylista tai muusta vastaavasta keinokuidusta. On toki myös laadukkaita puuvillasta valmistettuja pehmoleluja. Käytetystä materiaalista huolimatta rikkinäiset pehmolelut tulee lajitella sekajätteeseen, jos niitä ei enää pysty korjaamaan.

Metalliset lelut

Täysin metalliset lelut voi laittaa metallinkerräykseen.

Paristolla toimivat tai muut elektroniset lelut

Paristokäyttöiset ja muut elektroniset lelut tulee lajitella erilliseen sähkölaitteiden keräykseen. Näitä vastaanottavat kaupat, sorttiasemat ja kiertävät keräysautot.

Muista myös, että leluja voi korjata. Esimerkiksi pehmolelut voi tietenkin parsia kasaan ja irronneiden silmien tilalle voi hankkia uudet turvasilmät. Puulelut voi puolestaan liimata kasaan.

Kun rikkoutuneet leikkikalut on lajiteltu asianmukaisesti, on jäljellä enää ehjiä leluja, joiden kohtalo pitäisi päättää. Joukossa voi toki olla leluja, joilla ei ihan alvariinsa edes voi leikkiä.

 

Onko lelu kausilelu?

Rattikelkalla ei kukaan leiki heinäkuussa ja leijaa harvemmin lennätetään hiihtolomalla. Jos lelu on selvästi sidoksissa tiettyyn kauteen ja sillä on leikitty edellisen kerran kun olosuhteet ovat olleet otolliset, voi sen säilöä odottamaan seuraavaa sopivaa leikkihetkeä.

Jos taas lelu ei ole kausilelu, eikä sillä ole leikitty kuluneen kuukauden aikana, jatketaan seuraavalle kierrokselle. Vuorossa onkin listan tärkein kysymys.

 

Onko lelu erityisen tärkeä?

Leluihin liittyy paljon tunteita. Niistä muodostuu lapsille jopa sydänystäviä, jotka kulkevat mukana kaikkialla. Nämä lelut ovat tuskin mukana enää tässä vaiheessa lelujen pudotuspeliä, mutta mukana voi vielä olla muita leluja, joihin liittyy tärkeitä muistoja tai tunteita.

Lelu voi olla nimittäin vanhemmallekin hyvin tärkeä. Monet leikkikalut kun symboloivat jotain tiettyä tapahtumaa tai ajanjaksoa lapsen elämässä, joka on enää muisto vain!

Jos siis edelleen lajiteltavassa leluröykkiössä on mukana tärkeisiin muistoihin liittyviä leluja, ne kannattaa säilyttää. Erityisen tärkeiksi leluiksi voi myös luokitella tietyt klassikkolelut, joille varmasti tulee käyttöä myöhemmin, vaikkapa sitten kun nykyinen kotinne toimii mummolana.

Lelupino pienenee ja erityisen tärkeät lelut ovat turvassa. On siis aika miettiä, mitä lopuille leluille tehdään.

 

Onko lelusta iloa lähipiirin lapsille?

Päätöspuun viimeisessä vaiheessa mukana on enää ehjiä leluja, joilla ei suurempaa merkitystä perheenjäsenille ole ja joilla ei ole leikitty aikoihin. Ne ovat kuitenkin täysin käyttökelpoista tavaraa, jolle varmasti löytyy uusi koti.

Jäljellä olevissa leluissa on todennäköisesti mukana paljon leikkikaluja, joista lapsi on kasvanut ulos. Monet vauvalelut ja taaperoa kehittävät lelut eivät nyt vaan millään enää viisivuotiasta kiinnosta. On siis aika lahjoittaa lelut niitä enemmän tarvitseville.

Hyviä kohteita ovat luonnollisesti lapsen nuoremmat sisarukset, mutta myös lähipiirin muut lapset. Ystävistä, sukulaisista ja naapureista löytyy varmasti perheitä, joille laadukkaat ja ehjät lelut kelpaavat.

Kannattaa toki antaa näille lelujen tuleville omistajille mahdollisuus valita itseään kiinnostavat lelut. Tuskin kukaan arvostaa sitä, että kippaat heille jätesäkissä epämääräisen kasan leluja, joilla omat lapsesi eivät enää leiki.

Hyväkuntoisia leluja voi myös lahjoittaa hyväntekeväisyyteen kuten vaikkapa UFF:lle, Fidalle tai Pelastusarmeijalle.

Nämä hyväkuntoiset lelut voi tietenkin myydä myös kirpputorilla. Se on lapsillekin hauska oppimiskokemus, kun pääsee muuttamaan vanhat lelut rahaksi ja hankkimaan näin ansaitulla palkalla jotain itseään kiinnostavaa!

Leluvuoren muodostumista kannattaa torjua jo aivan vauvaiästä lähtien. Paras keino leluvuoren torjuntaan onkin panostaa määrän sijaan laatuun myös leluhankinnoissa. Mielikuvitusta ruokkivien, laadukkaiden ja kestävien lelujen parissa lapsi jaksaa leikkiä pitkään.

Millaisia keinoja teillä on lelujen karsimiseen? Kommentoi toki alle teidän perheen hyväksi havaitut käytännöt.